Uuden kauppakeskuksen avatessa ottaa aina oma aikansa ennen kuin asiakkaat löytävät liikkeet ja tuntevat ne omikseen. Yleisesti yrittäjyyskursseilla ja koulutuksissa sanotaan, että se aika on kaksi vuotta.

Kun päätimme avata liikkeen REDI:in teimme liiketoimintasuunnitelman aiemman liikkeemme avajaistietoon ja kassavirtaan perustuen. Haimme sen perusteella rahoituksen, jonka turvin piti pärjätä syksyyn 2019 asti vaikka tappiota tulisi kohtuullisesti joka kuukausi. Sen vuoksi meillä ei ole ollut paniikki vaikka REDI joutui omituiseen negatiiviseen uutiskierteeseen. Ei tässä mitään bisnesneroja olla, mutta tiedossa oli ettei uusi kauppakeskus koskaan aloita täysin myynnein. Yrittäjillä pitää olla suunnitelma ja rahoitus kunnossa uutta liikettä avattaessa.

Koska meillä on ollut aivan mahtavat asiakkaat, jotka pitävät huolta kengistään ja suutareistaan, oli helmikuu meille ensimmäinen voitollinen kuukausi. Tätä kirjoitettaessa odotellaan maaliskuun kirjanpidon valmistumista, mutta omien laskelmien mukaan senkin pitäisi olla plussan puolella. Eli avajaisista laskettuna viides kokonainen kuukausi oli jo voitollinen.

Huhtikuussa päättyvä tilikausi menee tietenkin tappiolle muuttokustannusten takia, mutta alkutaival on erittäin lupaava. Jo ensi vuonna pääsemme varmasti maksamaan yhteisöveroa voitosta.

Kiitos siitä kuuluu tietenkin asiakkaillemme. Upeaa kun käytte meillä <3